Kuvia kirjastossa: ilmiöpohjaista oppimista ja monilukutaitoa

kuvasuunnistusta

Metson naapurista,  Aleksanterin alakoulusta, ehdotettiin lasten- ja nuortenosastolle uudenlaista yhteistyötä. Tuore opetussuunnitelma astui voimaan alakouluissa syyslukukauden alussa ja 1.- ja 2.-luokkalaisilla oli alkamassa ilmiöpohjaisen oppimisen projekti, jonka teemana oli monilukutaito olivat ja kirjastossa aiheina olivat erilaiset mediat ja kuvanlukutaito.

Lue loppuun

Kirjastot lukutaidon edistäjinä

Tampereen kaupunginkirjastossa toimi vuoden 2012 ajan Lukutaitotyöryhmä, jota veti kirjastopalvelujohtaja Tuula Haavisto. Ryhmän tarkoituksena oli saada aikaan esitys, jossa ovat kootusti näkyvissä kaikki kirjastomme lukutaidon edistämiseksi tekemät erilaiset projektit ja toimet – sekä lisäksi yleistä tiivistä analyysiä kirjaston suhteesta lukutaidon edistämiseen. Lukutaidon edistäminen on painopistealueena tärkeä, mutta jää helposti näkymättömiin tai
ainakaan sitä ei osata koko laajuudessaan hahmottaa.

Kirjoitin lukutaitoraportin Tampereen kaupunginkirjaston tekemästä lukutaitotyöstä. Lukutaitoa edistetään monin tavoin kaikissa kirjastoissa ympäri maan.

Raportin on tarkoitus olla tulevaisuuteen katsova: ydinkysymyksenä on se, miten kirjaston tulee reagoida uuteen lukemiskulttuuriin ja uusiin erilaisiin lukemisen tapoihin, jotka ovat paljon yhteisöllisempiä ja prosessinomaisempia, kuin perinteinen lukulampun valossa istuminen on ollut.

Lukutaitoasioiden pohtimista pitää jatkaa edelleen. Mikä on uuden opetussuunnitelman suhde kirjaston lukutaitotyöhön? Mitä muuta lukutaitoon vaikuttavaa tulevaisuus tuo tullessaan? Varmasti paljon sellaista, jota emme vielä osaa edes aavistella.

Raportti on luettavissa tässä:

Monilukutaitoa kirjastosta

“Ei tässä kerkeä kaikkea opettelemaan!”

Kirjastolaisten ammattitaidon ylläpitäminen vertaisohjaamisen avulla. Riitta Kangas, palvelupäällikkö Joensuun seutukirjasto. Kirjastolaisille suunnatussa mediakasvatuskoulutuspäivässä 4.3.2014 Tampereen pääkirjastossa.

Riitta Kangas puhui vertaisohjaamisesta siinä merkityksessä, että kirjaston työntekijät opettavat ja kouluttavat toisiaan. Yksinkertaisimmillaan tämä on sitä, että opetellaan uusia taitoja ja työtapoja yhdessä kollegan kanssa. Sitä voidaan tehdä monin eri tavoin: kahdenkeskisissä opastuksissa, erilaisissa työpajoissa tai jakamalla opittuja asioita sisäisen viestinnän avulla. Lue loppuun

”Kirjastolaiset – mediakasvattajia vai tietoyhteiskuntaoppaita?”

Kirjastolaiset – mediakasvattajia vai tietoyhteiskuntaoppaita? Mika Mustikkamäki, havaintoja Suomen kirjastoseuran mediakasvatusprojektista Digimummoja ja datavanhempia -koulutuspäivässä 4.3.2014

Mika Mustikkamäki on toiminut Suomen kirjastoseuran mediakasvatushankkeen projektityöntekijänä. 1,5 vuotta kestänyt projekti on juuri päättynyt: tässä joitakin havaintoja Mustikkamäen tekemästä selvityksestä. Lue loppuun