Antti Huttunen, Lielahden koulu, Tampere: Yläkoulun äidinkielenopettajan ajatuksia yhteistyöstä kirjaston kanssa

Antti HuttunenAntti Huttunen on äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Tampereen Lielahden yläkoulussa. Hänellä on opettajakokemusta lähes 10 vuoden ajalta. Hänen esityksensä perustui omien kokemusten lisäksi kahden saman koulun opettajakollegan mielipiteisiin, lisäksi hän oli kysellyt oppilailtaan heidän mielipiteitään kirjastokäynneistä.

Perusasetelma esityksessä oli erittäin positiivinen ja nykyiseen tilanteeseen tyytyväinen. Antti Huttunen on tuonut kaikki opettamansa 7.-luokat  kirjastoon, se on koulun käytäntö ja kaikki äidinkielen opettajat toimivat samoin.

Tänä vuonna hän on tuonut myös 9.-luokkia kirjallisuussisältöiseen opetukseen. Useissa Tampereen kouluissa tehdään tutkielma jostakin suomalaisesta kirjailijasta, ja tätä työtä tukemaan on yhteistyössä opettajien kanssa suunniteltu kirjallisuuden painettuja lähteitä ja laadukkaita verkkosisältöjä esittelevä kokonaisuus. Opetuspaketista on saatu erittäin hyvää palautetta. Siitä pitävät aivan kaikki osapuolet: opettajat, oppilaat ja kokonaisuutta vetäneet kirjastonhoitajat.

Huttusella on jo peruslähtökohdiltaan erittäin myönteinen käsitys kirjastosta. Hän on aina käynyt paljon kirjastossa, ja käy nykyäänkin viikottain. Antti Huttunen lainaa paljon levyjä, jonkin verran kirjoja ja elokuvia: myös konsolipelit kiinnostavat. Hänen mielestään “Kirjasto on yhteiskunnan tärkeimpiä palveluja”.

Millaista on tulla 7.-luokkalaisten kanssa kirjastoon? Kirjastokäynnit ovat sekä opettajan että oppilaiden mielestä mukavaa vaihtelua luokkahuonetyöskentelyyn. Ilman yhteistä käyntiä osa oppilaista ei koskaan kävisi kirjastossa. Syy voi meistä tuntua melko pieneltä ja hassulta, mutta tänä syksynä erityisesti luokkien vähän lukevat pojat ovat yllättyneet ja mielikuva kirjastosta on heittänyt häränpyllyä: “Hei, kirjastoista saa nykyään lainata myös konsolipelejä!”.

Antti Huttunen kollegoineen on ollut tyytyväinen opetuskäyntien sisältöihin. 7.-luokkien yleiskäynti tehtävineen ja 9.-luokkien kirjakansio-tutkielmaa varten räätälöity kirjastovierailu ovat olleet hyviä ja muuta opetusta tukevia. Opettajat näkevät niiden yhteyden opetussuunnitelmaan.  Aikataulun tiukkuus on haitannut käyntejä, Lielahdesta on pitkä matka pääkirjastoon, joten suuri osa kaksoistunnin ajasta kuluu paikasta toiseen siirtymiseen. Lielahteen rakennettava uusi aluekirjasto tulee helpottamaan aikapulaa.

Miten yhteistyötä on mahdollista kehittää ja jalostaa entisestään? Antti Huttunen nostaa esiin oman kotikaupunkinsa Turun Kulttuuripolun monipuoliset sisällöt.  Pedagogiselta kannalta olisi tärkeää pystyä ennakoimaan opetustilannetta. Jokainen luokka tarvitsee hiukan erilaista sisältöä ja metodia, ja mitä enemmän kirjastonhoitaja tietää luokasta, sen paremmin opetustilanne onnistuu. Ennen luokan saapumista on hyvä kysyä millainen ryhmä on kyseessä, millaista sisältöä se tarvitsee ja kuinka paljon aikaa on käytettävissä.

Antti Huttunen kertoi inkluusiosta: nykyään tavoitteena on sulauttaa erityisopetus ja yleisopetus yhdeksi yhtenäiseksi, kaikille soveltuvaksi kouluksi. Opetusryhmissä saattaa siis olla hyvin erilaisia oppilaita erilaisine tarpeineen. Esimerkiksi eräässä hänen tämänhetkisessä luokassaan on oppilas, jolla on käytössään kuulokoje ja toinen, jonka näkökyky on heikko.  Ryhmien heterogeenisuus asettaa henkilökohtaisista avustajista huolimatta lisähaastetta kaikkeen opetukseen.

Luokkakäyntejä vetävien kannattaa olla yhteydessä opettajiin. Opettajat haluavat saada kirjastokäynnistä kaiken mahdollisen hyödyn ja he tekevät yhteistyötä mielellään. Yleisöstä nostettiin esiin opettajien tavoittamisen vaikeus: sähköposteihin ei saa vastauksia. Antti Huttunen ei pidä sähköpostia parhaana mahdollisena yhteistyön välineenä, varsinkaan silloin kun toista ei tunne ennalta.  Ensimmäinen kontakti kannattaa yrittää muodostaa naamatusten tai puhelimitse.

Yläkoulukäyntien sisällöstä ja opetettavista asioista pidetään, mutta opettajat toivovat niiden toteutukseen enemmän toiminnallisuutta. Itse tekemällä oppii parhaiten. Vartti istumista ja kuuntelemista on 7.-luokkalaisille pitkä aika, mutta vastaavasti tekemiseen ja toimintaan se kuluu hetkessä.

Antti Huttunen ehdotti käyntien alkuun heti jotakin pientä konkreettista tehtävää, joka saisi mielellään olla vaikeasti ratkaistava. Oppilaille tulee olo, että vaikka kirjastonkäyttö tuntuu helpolta, ei sitä välttämättä osaakaan ihan noin vain. “Tarvitsen siis tuon tyypin apua, ja minun kannattaa kuunnella.” Ryhmää voi innostaa ja osallistaa myös esimerkiksi pyytämällä jotakuta kirjoittamaan lapulle lukemansa kirjan nimen. Oppilaat pitävät siitä, että saavat kertoa kirjastonhoitajalle, mitä nuoret lukevat.

Kirjaston monipuolisten sisältösivujen esittelyä opettaja piti tärkeänä, samoin ylipäätään kirjaston monipuolisen aineiston esittelyä. Musiikkiosasto ja pelit kiinnostavat yläkouluikäisiä. Lopuksi ryhmille on hyvä jättää vapaata aikaa oleskella kirjastossa ja tutkia ympäristöä rauhassa, koska kirjasto on kiva paikka. Pedagogisena tehokeinona käynti on hyvä päättää kokoamalla ryhmä lopuksi yhteen.Yhteinen lopetus ja hyvästely jättävät vierailusta arvostavan ja mukavan mielikuvan.

Antti Huttunen puhui myös siitä, että kirjastonhoitajien tulee saada päättää, haluavatko he vetää ryhmiä. Vastentahtoisuus näkyy vierailijoille selvästi ja väistämättä. Hän suositteli mikrofonin käyttöä akustisesti haastavissa tiloissa ja muutenkin, jos ääni ei tahdo kestää suuren ryhmän edessä. Lielahden koulussa osa opettajista käyttää mikrofonia luokkatiloissa ja tavallisilla oppitunneilla. Tampereella pääkirjaston mikroluokka ei ole paras mahdollinen ympäristö opettaa yläkouluikäisiä: siellä on vapaa pääsy kaikkialle nettiin, kitisevät ja liikkuvat tuolit. Nuorten mielenkiintoa voi olla haastavaa pitää puhumalla yllä tässä ympäristössä.

Yläkouluikäisten vinkkauksen puute on Tampereella suurin ongelma. 7.-luokkalaiset ovat elämässään siirtymävaiheessa: he kaipaavat kirjavinkkausta tavallisista nuortenkirjoista. Lastenkirjat tuntuvat lapsellisilta, ja ei oikein tiedetä mitä niiden jälkeen voisi lukea. Tämänhetkisen yleiskäynnin yhteyteen voisi miettiä muutaman kirjan vinkkausta, esitellä sivustoja joilta luettavaa on helppo etsiä ja teettää tehtäviä, jotka tukevat kiinnostavien kirjojen löytämistä.

Kahdeksasluokkalaisilla on opetussuunnitelmassa genrekirjallisuuteen tutustuminen. Antti Huttusen mukaan suuri osa äidinkielen ja kirjallisuuden opettajista hallitsee kyllä jonkin yksittäisen genren, mutta kokonaiskäsitys ja monipuolisuus jäävät uupumaan. Käsiteltävät genret ovat: kauhu, scifi, fantasia, dekkari, romanttinen rakkauskirjallisuus ja tositarinat.

Myös 9.-luokkalaiset ja 10.-luokkalaiset hyötyisivät vinkkauksesta. 9.-luokkalaiset kaipaavat kotimaista aikuisten kirjallisuutta, joka käsittelee 15-20 -vuotiaiden elämää ja heitä kiinnostavia aiheita. 10.-luokkalaiset ovat haastava kohderyhmä, sillä he eivät yleensä tiedä itsekään mitä haluavat ja mikä heitä kiinnostaa. Turussa heille on vinkattu sarjiksia ja järjestetty rap-työpajoja, kertoi Merja Lundén. Myös Seinäjoella 10.-luokkalaisille on ollut viiden käyntikerran pituinen oma kirjasto-ohjelmansa.

Luokkien heterogeenisuus haastaa kirjavinkkarin. Yleensä niissä edetään nimenomaan heikosti lukevien poikien ehdoilla. Konkarivinkkari kannatti tasoryhmiä vinkkauksiin, jotta voitaisiin vinkata paremmin kohderyhmää kiinnostavia juttuja. Myös äänikirjojen “lukeminen” ja vinkkaaminen puhuttivat. Antti Huttunen kertoi, että opetussuunnitelmassa on ihan suoranaisia kriteerejä siitä, että tietyn arvosanan ja tason saavuttaneen oppilaan tulee pystyä lukemaan kokonaisteoksia. Hän sanoi suositelleensa heikolle lukijalle sitä, että oppilas lukee ensin itse niin paljon kuin pystyy, ja voi sitten käyttää  äänikirjaa apunaan loppuosan kanssa.

Lielahden koulun äidinkielen ja kirjallisuuden opettajat kyselivät oppilaiden ajatuksia kirjastosta. Yläkoululaisten mielestä kirjastoon pääseminen on mukavaa vaihtelua tavalliseen koulupäivään.Seiskat ovat pitäneet käynnistä, mutta kaipaavat pidempää aikaa. Kasit ovat toivoneet genre-vinkkauksia. Ysit ovat olleet tyytyväisiä kirjallisuussisältöiseen  opetukseen. Kymppiluokkalaiset eivät osanneet sanoa itsekään, mitä odottavat kirjastolta.

Esityksensä lopuksi Antti Huttunen tiivisti olennaisen pähkinänkuoreen ja muutamaan lauseeseen: kirjasto on hyvä asia ja sisällöt ovat toimivia. Pääpaino sisällöissä tulee pitää konkreettisessa tekemisessä. On hyvä muistaa jokaisen ryhmän erityisyys ja tehdä sen vuoksi ennakkoyhteistyötä koulun ja kirjaston kesken. Vinkkaukselle on huutava tarve.

Antti Huttusen esitys

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s