“Fantasia on fantastista” ja ”ei lasten pitäisi tällaista joutua lukemaan” (Kirjakori 2012)

Lastenkirjainstituutin Kirjakori 2012 -koulutuspäivässä Tampereen pääkirjastossa 22.3.2013 puhuttiin paljon lasten- ja nuortenkirjallisuuden ajankohtaisista tuulista ja tunnelmista. Minun on pakko aloittaa päivän purkaminen iltapäivän viimeisestä esityksestä. Se oli hersyvä ja aito, ja siinä todella päästiin asian ytimeen. Poikien lukemista käsittelivät muutkin päivän esiintyjät, mutta viimeisessä puheenvuorossa äänen pääsivät yläkoululaiset pojat.

Koululaiset Jussi, Kalle-Emil ja Joona puhuivat aiheesta “Mikä kirjassa koukuttaa?” Kangasalan Pikkolan yläkoulun eri vuosiluokkien pojat kertovat omista lukukokemuksistaan ja äidinkielenopettajan kehittämästä kolmen kirjan projektista. Pojat olivat kukin lukeneet kolme tuoretta nuortenkirjaa, arvioineet ne ja tehneet niistä oman analyyttisen kirjavinkin. Se oli kyllä hauskaa ja antoisaa kuultavaa!kevät 2013 193

Tutut tapahtumapaikat + fantasia + kiinnostavat päähenkilöt = toimii

Jussi oli lukenut Harlan Cobenin jännärin Pakopaikka, Johan Harstadin scifijännärin Darlah – 172 tuntia kuussa ja Maria Turtschaninoffin fantasiakirjan Helsingin alla. Hän oli pitänyt kaikista kirjoista, mutta tarkemman arvioinnin kohteeksi päätyi takakansitekstien perusteella fantasiaromaani Helsingin alla.

Kirjan juoni ja miljöö kiinnostivat, Jussista fantasian ja toden yhdistelmässä oli jotakin todella koukuttavaa. Oli ollut hauska lukea kirjaa, joka yhdistää nykypäivän Helsinkiin ja sen tuttuihin paikkoihin vanhaa suomalaista kansantarustoa ja fantasiaa. Jussin mielestä kirja sopii luettavaksi kaikille yläkouluikäisille, ja se oli mukaansatempaava ja koukuttava teos. Kantaviksi teemoiksi nousevat luottamus ja rakkaus.

Yleisöstä nousi kysymys: haittaako 16-vuotiaan poikalukijan lukuintoa se, että naiskirjailijan kirjan päähenkilönä on tyttö? Vastauksesta huomasi, ettei lukija ollut osannut edes ajatella asiaa tuosta näkökulmasta. Ehkä olemme liikaakin muistuttaneet itseämme viime vuodet tutkimustuloksesta, jonka mukaan miehet eivät lue naiskirjailijoiden kirjoittamia teoksia, eivät varsinkaan silloin kun päähenkilönä on nainen. Kirjassa on kolme vahvaa henkilöhahmoa, joten mitenkään leimalliseksi päähenkilön sukupuoli ei pääse tässä nousemaan.

Historiaan sijoittuva fantasia innostaa

7.-luokkalainen Joona oli lukenut omat kolme kirjaansa. Simon Scarrowin Gladiaattori – katutaistelija ja Diane Wynne Jonesin Kohtalon koukkuja ohittuivat esittelyssä sangen nopeasti, ja sitten päästiin itse asiaan: Damian Dibbenin Historian vartijat oli todella vienyt lukijan mennessään. Joona odottaa kovasti sarjan seuraavan osan ilmestymistä. Kirja ei ole saanut kovin hyviä arvosteluja maailmalla, mutta on mieltä lämmittävää nähdä varsinaiseen kohderyhmään kuuluvan lukijan innostus ja se kuinka kirja on todella kolahtanut.

“Yleensä en naura kirjoille. Siinä meni muunkin perheen yöunet sitten samalla.”

Kalle-Emil oli lukenut Terhi Rannelan novellikokoelman Yhden promillen juttuja, Aleksi Delikourasin päiväkirjaromaanin Nörtti ja Nemo Rossin Rooman sudet.

Novellit tuntuvat vaikealta luettavalta: Kalle-Emil kuvaili Rannelan alkoholinhuuruista kirjaa aidontuntuiseksi kirjaksi, “näitä tyyppejä on oikeasti vaikka kuinka paljon, mutta tuskin nää tyypit itse, joista tää kirja kertoo, ikinä oikeesti lukee yhtään mitään.” Novelli tuntui nuorista lukijoista muodoltaan hankalalta. Me kirjastolaiset usein toivomme helppolukuisia ja nopeita novelleja nuorille, mutta ainakaan nämä pojat eivät ajatukselle lämmeneet. “ On ärsyttävää, että juttu loppuu heti, kun on päässyt siihen maailmaan.”

Nörtti on hilpeän humoristinen teos, ja Kalle-Emil on lukenut sen jo pariin kertaan. Kirja oli naurattanut iltalukemisina ääneen niin, että koko perheeltä olivat menneet yöunet ja äiti oli käynyt ihmettelemässä mitä lukevan pojan huoneessa oikein tapahtuu. Delikouras on tavoittanut nuorten maailman ilmeisen hyvin, sillä lukija oli sitä mieltä, etteivät aikuiset juuri saa selkoa nuorten kielenkäytöstä ja muotivillityksistä, joista kirja kertoo. ( Tässä kohdin aikuislukijan – ja entisen nuoren – on pakko hymyillä hiukan :) )

Nemo Rossin Rooman sudet ei kolahtanut Kalle-Emiliin lainkaan. Kerronta oli laimeaa, henkilöhahmot epäuskottavia, juoni huono ja paikannimet hankalia muistaa. Kalle-Emilin pikkuveli oli saanut kirjan joululahjaksi, ja isoveli vaikutti aidosti säälivän veljeään jo tulevan lukukokemuksen vuoksi. (Tosin kollegani sanoi, että kirja on ehkä sittenkin nuoremmille lukijoille sopiva, ja pikkuveli saattaa siitä hyvinkin tykätä.)

Millaisia kirjoja yläkouluikäiset pojat haluavat lukea?

Vastaukseksi kysymykseen tuli: niissä pitää olla nuorille suunnattuja aiheita. Nuori, joka jo lukee aikuisten kirjoja, odottaa kuulemma enemmän nuortenkirjoilta. Halutaan kieltä ja tunnelmaa, joka on nuorten omaa ja rentoa. Yksi pojista sanoi lukeneensa ehkä turhan aikaisin aikuisten kirjoja, ja ne tuntuivat synkiltä ja liian raskailta. Olisi kiva lukea välillä jotakin helppoa ja hauskaa. On mukava kuulla, että joskus opettajakin on onnistunut luetuttamaan jotakin hyvää, pakollisten lukutehtävien joukossa.

Nuori lukija löytää uutta luettavaa, kun katselee ja valikoi sitä fiilispohjalta kirjastossa tai kirjakaupassa. Kansi on se, joka herättää mielenkiinnon, mutta takakannen teksti painaa kuitenkin enemmän valinnassa. Se tuntuu olevan yllättävän tärkeä juttu! Lehtien kirjavinkkejä, opettajien ehdotuksia ja hyväksi havaitun kirjailijan muuhun tuotantoon tutustumista suositaan myös, kun etsitään uutta luettavaa.

Pojilta kysyttiin, lukevatko muut tutut pojat. Vastaus, joka kiteytti olennaisen: “Kyllä oli opettajan helppo päättää, ketä tänne pyytää puhumaan”. Lukeva yläkouluikäinen poika tuntuu olevan suhteellisen harvinainen, suurin osa ei vapaaehtoisesti lue. Nämä pojat myös kirjoittavat itse erilaisia tekstejä.

Kysymys elokuvien ja kirjojen suhteesta sai yksimielisen vastauksen: kirja on aina ollut kokemuksena elokuvaa syvempi, antoisampi ja parempi. Esimerkiksi Harry Potter -elokuvat ja Taru sormusten herrasta -elokuvatrilogia ovat huomattavasti kirjoja laimeampia ja leffaversioista puuttuu tärkeitä kohtauksia. Tämän hetken yläkoululaiset ovat sen ikäisiä, että ovat kasvaneet Harry Potterien myötä lukeviksi nuoriksi. Yksi tämän päivän puhujista kertoi lukeneensa Potterit kahdeksaan kertaan. Kaikille näille nuorille Potterit ovat olleet avain fantasian lukemiseen ja nuortenkirjoihin. Kuinka käy seuraaville sukupolville? Tuleeko uusia Pottereita? Miten löytää silta ja perusta lukemiselle?

About these ads

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s